perjantai 8. marraskuuta 2013

Vanhustenpäivä

Tunnelmia keittiöstä ennen h-hetkeä


Sunnuntaina 6. lokakuuta vietimme valtakunnallista Vanhustenpäivää.
Kuten viime vuonna, myös tänänkin vuonna Kittilän Yrittäjänaiset yhdessä Henkiikö Ry:n kanssa mahdollistivat ihanan iltapäivän Kittilän Pääskylänniemen vanhainkodin asukkaille, omaisille ja henkilökunnalle. Mahtui mukaan myös muutama kutsuvieraskin.

Annoksia valmistuu :)
Alkuruuaksi saimme nauttia tuoretta Erämiehen rieskaa, savuporomoussea, graavilohta sekä ”hölskytyskurkkuja”. Pääruokana tarjoiltiin jauhelihapihvejä sienikastikkeella, kermaperunoilla ja uunijuureksilla. Jälkiruokana oli viime vuonna suuren suosion saavuttanut pannacotta kera vadelmamelban. Ja tietenkin kahvit.

Perusruokajuomien lisäksi tarjolla oli itse tehtyä sangriaa, joka sekin taisi tehdä hyvin kauppansa.

Viikonloppu oli hektinen (ainakin allekirjoittaneelle), kun lauantai-iltana esiintyjämme ilmoitti sairastuneensa. Onneksi tilanteen pelasti Pirkko, joka esitti erään asukkaamme kirjoittamia runoja. Ja yhteislaulu oli avainsana, jolla päästiin mukavaan tunnelmaan.
Sunnuntaina työvuoron aikana saimme kuin saimmekin juhlan päävieraat eli vanhukset kauniiksi ja komeiksi ja pöydät katettua.

Vanhustenpäivän ruokailussa oli yhteenlaskettuna 70 syöjää, kun viime vuonna meitä oli vähän yli 50. Seitsemänkymmenen ruokailijan mahduttaminen Pääskylänniemen vanhainkodin ruokasaliin oli työläs haaste. Onneksi istumajärjestys suunniteltiin etukäteen, jolloin pöytien asetteleminen sunnuntaina helpottui huomattavasti.

Yllätyin positiivisesti Yrittäjänaisten suuresta määrästä. Kiitos siitä kaikille noin kahdellekymmenelle yrittäjänaiselle ja heidän mukana olleille ystävilleen! Sekä vanhuksilla että omaisilla ja hoitajilla oli ihana syksyinen sunnuntai-iltapäivä yhdessä hyvän ruuan ja juoman merkeissä!

Ensi vuonna varmasti uudestaan!


-Satu-




Mukana olleet tarjoilijat









torstai 7. marraskuuta 2013

Marraskuun visioilta

Ensi viikon keskiviikkona on vuorossa jälleen visioilta, joka onkin sitten vuoden viimeinen, kun joulukuussa ollaan kaikki niin työntouhussa, ettei ehditä kokoontua, eikös niin :) Pikkujoulujakin vietetään sitten vasta tammikuussa, kuten niin monet muutkin nykyään tekee!

Eli ensi keskiviikkona 13. päivä kokoonnumme jälleen Café Somassa, klo 18 alkaen. Paikalla on tuolloin OP-Pohjolan pankkilakimies Riikka Koch, joka vastailee mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Ainakin Kevättä rinnoissa -luennolla Riikka sai lyhyeen aikaan mahtumaan todella paljon asioita, joista monet jäivät mietityttämään ainakin allekirjoittanutta. Mm. perimisasioista, avioehdoista jne. Riikka puhui tuolloin. Tällä kertaa saamme itse kysyä niistä aiheista, joista haluamme lisää tietoa. Voit halutessasi laittaa Riikalle kysymyksiä jo etukäteen osoitteeseen riikka.koch@op.fi

Somassa on jälleen tarjolla kahvit ja teet, ja tarjoushintaan keittoa ja salaattia, varmaan myös makeita herkkuja on vitriinissä :)

Nähdäänpäs ensi viikolla! Ihanaa loppuviikkoa ja hyviä myyntejä toivotellen,

Annika

tiistai 22. lokakuuta 2013

Syyskokoustunnelmia...

Blogissa on ollut niin hiljaista, että voisi luulla, ettei meillä ole tapahtunut mitään. Sehän ei kuitenkaan pidä paikkaansa, päivittäjällä vain on ollut niin paljon muuta, ettei ole tapahtumat tänne saakka kirjautuneet. Tässä siihen kuitenkin muutosta :)

Syyskuussa pidimme sääntöjen mukaisesti syyskokouksen virallisine asioineen. Pj:n nuijaa kokouksessa heilutti ansiokkaasti Marja-Leena Magga. Kokouksen asioina kävimme läpi toimintasuunnitelman ensi vuodelle ilman suuria poikkeuksia tähän vuoteen nähden, päätimme pitää jäsenmaksun ennallaan kattojärjestön toiveiden mukaisesti ja vahvistimme myös talousarvion ensi vuodeksi. Lisäksi valittiin ensi vuoden hallitus ja uusi puheenjohtaja, Kristiinan istuttua pj:n paikalla sallitut 6 vuotta. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti, ilman vastaehdokkaita Kyllikki Hangasvaara. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Anne Suojanen (uudelleenvalittu), Kristiina Ajo (uudelleenvalittu), Annikki Autti, Maija Kellinsalmi ja Sini Muhonen. Viime hallituksesta jatkavia ovat Heli Alatalo, Raili Ylläsjärvi sekä allekirjoittanut eli Annika Takalokastari.

Lisäksi Marja-Leena toi terveisiä Suomen Yrittäjänaisten hallituksesta. Tämä vuosi on kulunut vanhempainvapaiden kulujen tasaamista esittävän kansalaisaloitteen parissa. Aloite ei saanut tarvittavaa 50 000 allekirjoitusta, MUTTA kansanedustajista yli puolet saatiin aloitteen taakse, joten asia etenee Arkadianmäellä. Toivotaan kaikille parasta lopputulosta. Ensi vuonna Yrittäjänaiset ottavat asiakseen alv-rajoituksen nostamisen 50 000 euroon. Tavoitteena saada alv-velvollisuuden raja nousemaan niin, että veroa tarvitsee maksaa vasta, kun vuosittainen liikevaihto ylittää 50 000 euroa, kun raja tällä hetkellä on 8500 euroa. Tällä pyritään tukemaan pieniä ja aloittavia yrittäjiä elättämään itsensä yritystoiminnallaan. Tärkeä juttu!

Kokouspaikkana meillä oli upea Hutiputti-huvila Levin golfkentän kupeessa. Ennen varsinaisen kokouksen alkua osa joukosta kävi ulkoilemassa ja sitten saunottiin ja uitiin huvilan altaassa. Todellista luksusta!! Tuore jäsenemme Sini Viinikka oli tekemässä ruuat meille, ja kyllä oli maistuvaa. Alkuun kalaa, pääruokana possua ja lopuksi vielä ihanaa puolukka-juustokakkua, nam. Maha oli niin pyöreänä, ettei tarvinut syödä pariin päivään tuon jälkeen :) Alkuruoat nautittiin jo ennen kokousta, ja loppuosuus virallisen kokouksen jälkeen. Olimme kutsuneet paikalle myös kaikki jäsenemme, jotka täyttävät tänä vuonna 50- tai 60-vuotta, ja muistimme heitä Yrittäjänais-henkisillä rannekoruilla. Kristiina oli tuonut vaaleanpunaista kuohujuomaa, jolla kippistimme sekä syntymäpäiväsankareille että uudelle ja väistyvälle puheenjohtajalle. Ilta jatkui leppoisasti ja vapaamuotoisesti varsinaisen ohjelman jälkeen väen vähetessä hiljalleen. Mukavia iltoja tällaiset, kiitos kaikille mukana olleille!

Alkuun erilaista kalaa, perunaa, sipulia, smetanaa... nam!

Padoissa porisi kaikenlaista, kaikki oli hyvää


Kokkimme Sini oli niin touhussa, ettei saanut kuvaakaan otettua ilman, että käsi viuhuu :)

Jälkkäriä <3

Minna Virolaisen taiteilemat kortit menivät muistoksi synttärisankareille...

... sekä rannekorut Yrittäjänaisten väreissä.

Keskustelua piisasi...

Ihana Airi <3

Pj:n paikan jättävä Kristiina, helpottuneena(ko?) :)


 
Kuohujuomaa...

Uusi pj Kyllikki, vähän tärähtänyt kuva, mutta terävä nainen!

Uutta virtaa hallitukseen, Maija K. :)

Tuoreimpia jäseniä, Satu :)

Aina upea Sini <3

Hulppeat oli puitteet :)

Ihanat naiset altaassa <3





Airi ja Viola, huikean kokemuksen omaavaa perustajajäsenistöä! Arvostan!
 
 
 


maanantai 7. lokakuuta 2013

Lokakuun visioilta Somassa

Ylihuomenna keskiviikkona 9. päivä on vuorossa lokakuun visioilta, joka pidetään tällä kertaa Helin upouudessa Cafe Somassa osoitteessa Valtatie 36. Soma on tuolloin ensimmäistä päivää auki! Tarjolla on pullakahvit, salaatteja ja muita vitriinin tuotteita voi kukin ostaa mieltymystensä mukaan :)Yhteinen iltamme alkaa klo 18, tervetuloa!

P.S. En saa nyt tuota tulevat tapahtumat -sivulaatikkoa päivittymään, ja siinä näkyy edelleen vanha tieto syyskokouksesta... mutta älkää antako sen häiritä :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Kittilän kesämarkkinat

No jo vain oli meillä markkinat! Kiitos ihan jokaiselle osallistuneelle (niin paikanpäällä talkoilleelle, palkintoja laihjoittaneille kuin hengessä mukana oleville) kaikki meni tosi hyvin! Ilmakin suosi meitä ja meno oli huikea. Itse olin paikanpäällä oluenmyynnissä vain lauantaina, joten siitä syystä seuraavat kuvat ovat vain siltä päivältä ja sinäpäivänä sielle olleista. Toki jäljelle jäi kolme muutakin markkinapäivää talkoilijoineen, joista nyt ei siis ole kuvia :(


Pelinaisemme Raija ja Airi


Nämä herrat HALUSIVAT blogimme kuviin :)


Raimo laulattaa


Upeat työvaatteemme saivat paljon kehuja ;)


Sinillä hymyilyttää, kolme päivää markkinoilla töissä ja yhä on hauskaa! Miettikääpä sitä...


Bileiden paparazzi eli allekirjoittanut :)



Pelialue aamusta


Palkintopaljous renkaanheittokisassa


Täpäkät naiset myyntitouhussa


Touhun Anne


Raili pitää parilaa pystyssä


****

Maanantaina pidimme heinäkuun Visioillan Annen luona ja kävimme läpi markkinat niin kokemuksena kuin tuloksena. Tulos oli paras tähän asti ikinä! Hyvä me! Pohdimme myös mitkä kaikki meni hyvin ja mitä juttuja meidän kannattaa petrata (mm. mainostaminen markkina-alueella ja teltassa, somistus yms...)  ensi vuotta ajetellen, jotta saisimme vieläkin mahtavammat kekkerit järjestettyä. Pohdimme myös, että mitäpä jos keräisimme rahaa tavoitteellisesti niin, että voisimme osaksi talkoilemillamme yhdistyksen rahoilla lähteä yhdessä vaikka liittokokoukseen! Bussimatkaa, majoitusta, ruokaa-  ryhmäytymistä ja verkostoitumista. Sehän se tämä meidän yhdistyksen yksi tavoite on. Varmasti tulisi kiva reissu ja siellä pääsisimme näkemään mitä kaikkea tämä yhdistystoiminnan takaa löytyy.

Mutta mukavat markkinat oli meillä.
Kiitos kaikille <3

terkuin, Heli

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Markkina-asiaa!

Viikot ja päivät kuluvat ja markkinat lähestyy kovaa vauhtia. Tänä vuonna(kin) Yrittäjänaiset pitää markkinoilla "baaria", jossa on tarjolla juomaa ja purtavaa sekä pieni pelialue, jossa vanhana tuttuna renkaanheitto ja pari uutta hauskaa peliä :) Talkoilijat saavat ilmoittautua etukäteen numeroon 050 34718794 Sinille, joka tekee työvuorot markkinoille.

Pelitouhuihin keräämme palkintoja omilta jäseniltämme. Kaikenlaiset tuotteet ja lahjakortit tms. käyvät palkinnoiksi. Kooltaan pienet palkinnot voi toimittaa etukäteen Sinille Parturi-Kampaamo Dubleehen, mutta isot tavarat toivotaan tuotavaksi markkina-alueelle suoraan, niistäkin on kuitenkin hyvä ilmoittaa etukäteen, jotta voidaan laatia jonkinlaisia listoja palkinnoista valmiiksi. Pelien tarkoituksena on tottakai kerätä rahaa yhdistyksen toimintaan, ehkä järjestämme syksyksi jotain yhteistä kivaa ohjelmaa kertyneillä varoilla :) Eli yhteiseen hyvään toivomme palkintoja lahjoitettavaksi. Tietysti palkintoon saa liittää oman käyntikortin tai muuten tuoda esille, mistä palkinto on lahjoitettu, jolloin tämä on myös kiva markkinointikanava... Kaikki lahjoittamaan jotain, pienistä puroista kasvaa iso virta!! :)

Kesäkuun Visio-ilta

Niin se vain 15 naista mahtui hyvin kokoontumaan yhteen omakotitaloon viettämään kesäkuista Visioiltaamme rennoissa merkeissä. 


Allekirjoittanut oli tehnyt pikkusuolaista- ja makeaa buffatyyppisesti, jota Sini ja Kyllikki vielä täydensi omilla tuomisillaan :)






Alussa käsittelimme viime kevätkokouksesta poisjääneen toimintakertomuksen viime vuodelta, sekä puhuimme markkinoiden järjestämisestä sekä siitä, missä nyt ollaan menossa käytännön asioissa. Myös työvuoroista oli puhe ja Sinille voi kaikki halukkaat yhä vielä ilmottautua mukaan. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita! Jaoin kaikille t-paidan tilanneille paidat, joita on kiva käyttää sitten juurikin näissä yhteisissä tempauksissa. Olipa meillä myös arpajaiset, joihin Heliltä ja Kyllikiltä tuli palkintoja. Raha siitäkin tuotosta tipahtaa y-naisten tilille heti ensi viikon alussa!

Ja kun Heli on seremoniamestarina, on luvassa yleensä jotain vähän hassua ja höpsöä. Tavoittenani olikin hauskuutella ja nostattaa yhteishenkiä leikin varjolla. Tälläkertaa jaoin porukan kahteen tiimiin, jotka nimesivät itse itsensä Pallosalamiksi ja Tuulispäiksi. Luvassa oli pussihyppelyä viestimallisesti...



Sekä kananmunan kantoa samaan tyyliin!





Pesimme myös rahaa eli tiputimme kolikoita saaviin osuaksemme pohjalla olevaan lautaseen ja heitimme Airin luomaa peliä eli Amorin Nuolta.  Kaksi viimeksimainittua tulevat olemaan myös markkinoilla nähtyjä pelejä renkaanheiton ohella.





Oli kyllä oikein mukava ilta!

Sovimme seuraavasta visioillasta niin, että pidämme sen markkinamaanantaina teltanpurun ja markkinayhteenvedon ohella juurikin markkinapaikalla. Kaikki ovat tervetulleita sinne! Syödään ja juodaan mitä markkinoilta nyt jäi ja rupatellaan mukavia talkoilun lomassa.

Nähdäämpäs sitten markkinoilla, eikös juu?

Terkuin, 
Heli





sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kevätkokous

Olipas se kokous! Kokousmiljöönä toimi Levillä Tiikun-TiiPii ja sisällä kohta parikymmentä naista. Ei  voi ihan kipinöiltä siis välttyä tämä remmi ;) 


Alkupalalautanen


Tutkitaanpa tasetta hetki ennen pääruokaa.


Tiikku hämmentää jälkiruokaamme...



... kunnes ollaan ihan liekeissä!

ps. Annika voi varmaan lisäillä paremmat yksityiskohdat ja asialistat tähän kun tuleepi lomaltaan :) 



Ja niin!! Tärkeä asia, eli seuraava Visioilta keskiviikkona 12.6 järjestetään minun, eli Heli Alatalon,  luona täällä Kittilässä, Kuusitie 32:ssa. Luvassa on yhteishengen nostatusta ja leikkimielistä kilparataa kahdessa joukkueessa. Kunnon tsemppi kaikille päälle ennen markkinatapahtumaa, saadaan hyvä mieli ittelle ja muille. Mukana keskiviikkona on myös markkinakordinaattorimme Sini, jolle voi kertoa aikoja, jolloin haluaa olla mukana työvuoroissa messupaikalla. Myös "pelihallin" pitäjiä tarvitaan. Teen iltaa varten suolaista ja makeaa buffatyyppisesti tarjolle, sekä grillataan grillissä makkaraa. Myös boolia on tarjolla, mutta voitta ottaa omia juomia mukaan jos haluatta. Ja ruoka maksa mitään, ainoastaan jos haluaa arpoja ostaa niin ne ovat 2€/ kpl ja tuotto menee lyhentämättömänä yhdistykselle. Tulkaappa vaan kaikki nyt ja pidetään hauska keskiviikko-ilta terassilla. Toivottavasti kelit suosii niinkuin nyt :) 

Mukaan sitten avoin ja positiivinen mieli - kaikille !