sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Inkerin luona visioimassa

Helmikuun visioiltaa vietettiin Hämäläisen Inkerin luona viime keskiviikkona. Ohjelmassa oli Oriflame-esittelyä, ruokailua, narunvetoa ja vapaata rupattelua kymmenen hengen joukolla. Oriflame-tuotteita sai kokeilla ja ihastella ja moni teki ostoksiakin. Kristiina toi tullessaan myös aiemmin tilaamiamme Marja Rehnin toimittamia Yritä perässä - nainen miljoonabisneksessä -kirjoja, joista virisi keskustelua. Myös Kevättä Rinnoissa -tapahtuman onnistumisesta rupateltiin. Inkeri oli laittanut tarjolle ruokaisaa salaattia, porovoileipäkakkua, jauheliharullaa, leipää ja levitteitä sekä jälkiruuaksi juustokakkua, juustoja ja hedelmiä ja kahvia.
 
Narunveto oli allekirjoittaneelle ihan uusi juttu näissä yhdistyskuvioissa, mutta olipa se niin hauska ohjelmanumero, että ensi kerran visioillassa Pingalassa on luvassa varmasti jotain vastaavaa. Inkeri oli laittanut palkinnoksi leipomuksiaan ja jotain muita pieniä juttuja, arpa maksoi 2 euroa/ kpl ja rahat meni yhdistykselle. Hauska idea, ja kuulemma pitkän ajan perinteinen tapa kerryttää rahaa kassaan, pienistä puroista kasvaa suuri virta!
 
Kaikkineen mukavan leppoisa ilta hyvässä seurassa. Juuri sitä, mitä yhdistyksemme tarkoitus on olla, aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa, pieniä hengähdyshetkiä kiireisessä yrittäjän arjessa. Seuraavaa kertaa odotellessa :)
 
Ja senhän tuolla mainitsinkin, että seuraava visioilta maaliskuussa pidetään Pingalassa ja nyyttäriperiaatteella! Ei edes yritetä Levin ravintoiloihin keskellä kuuminta sesonkia vaan tavataan kirkonkylällä ja tuodaan jokainen jotain hyvää mukana. Päivämäärä on 13. maaliskuuta ja aloitusaika klo 18. Laitellaan vaikka meilillä tai facebookissa, että mitä kukanenkin tuo. Tuokaa mieluiten myös tarjoiluastiat mukananne (siis kulhot, kakkulautaset tms.) kun Pingalassa ei niin hirveästi ole astioita.
 
Sunnuntaiterveisin Annika :) 

lauantai 2. helmikuuta 2013

Gaalagalleria

Viime viikonlopun Kevättä Rinnoissa gaalaillallisen valokuvaaja Nilivaaran ottamat upeat kuvat löytyvät nyt yläpalkista "gaalagalleria", tai näpsäyttämällä suoraan tästä . Siellä löytyvät kaikki potretit punaisella matolla otettuna, sekä muita kuvia illalliselta. Käykäähän kurkkaamassa! Mikäli sieltä löytyy jotain sellaista, jonka haluaisit vaikka suurentaa tms. niin saa ottaa yhteyttä allekirjoittaneen sähköpostiin niin laitan paluupostissa tulemaan tiedoston (jpg) sellaisenaan. Kopiointi onnistuu kyllä helposti, mikäli ei sen suurempaa tarvetta kuvan muokkaukseen tai käsittelyyn.

Terveisin,

Mikon kuvien kimpussa häärännyt Heli
(kuvapyynnöt: heli_alatalo@hotmail.com)



perjantai 1. helmikuuta 2013

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...!

Niin se tammikuun loppu tuli ja naisyrittäjät ympäri pohjoista Suomea kokoontuivat Leville Hullu Poroon viettämään Kevättä Rinnoissa -viikoloppua. Ja kuten otsikko kertoo, hauskaa ja mukavaa oli!



Perjantai-iltana kokoonnuimme yhteen, kävimme viikonlopun ohjelman läpi ja esittäydyimme toisillemme. Loppuillan ohjelma oli vapaata ja osa jokosta suuntasi illalliselle, toiset lepäämään seuraavaa päivää varten ja jotkut suoraan Levin yöelämään :)

Lauantai käynnistyi kymmenen aikaan luento-osuuden alkaessa. Ensimmäisenä puhujana oli Päivikki Palosaari, joka kertoi mielenkiintoisia asioita yrityksestään Hullu Porosta sekä pohti monelta kantilta viikonlopun teemaa "Miltä musta tuntuu?". Päivikki piti erittäin tärkeänä, että elämässä kuuntelee omaa tunnetta ja toimii siten, että tuntuu mahdollisimman hyvältä ja oikealta. Puheenvuoro antoi paljon ajattelemisen aihetta ja ainakin allekirjoittaneelle vertaistukea yrittäjänaisen arkeen.



Seuraavana lavalle pääsi OP-Pohjolan pankkilakimies Riikka Koch, joka kertoi napakasti ja selkeästi naisen ja eteenkin yrittäjänaisen elämään liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Uskon, että iso osa kuulijoista havahtui miettimään, että onko ne oman elämän viralliset sopimukset ja paperit ajantasalla. Ja jos ei ole, niin tiedämme, mistä apu löytyy. Tärkeä ja herättävä puheenvuoro!

Riikan jälkeen estraadille pääsi kouluttaja ja kasvatustieteen maisteri Pirjo Junttila-Vitikka, jonka aiheena oli naisen karisma ja sen löytäminen. Pirjo käsitteli asiaa hauskalla tyylillä ja antoi itsestään kuulijoille paljon käyttäen omaa elämäänsä esimerkkinä. Puheenvuorossa todettiin, että meissä jokaisessa on karismaa, se vain pitää löytää ja että karisma on omana itsenä olemista, joka vahvistuu mm. omien pelkojen kohtaamisesta. Voi kunpa te kaikki olisitte saaneet olla mukana, oli nämä niin hienoja puheenvuoroja!



Lounaan jälkeen Katja Kaunismaa Kidevestä avasi meille sosiaalisen median maailmaa. Näkökulma oli erittäin hyvä "Pitäisikö tämän kiinnostaa?". Selvisi, että vaikkei itseä kiinnostaisikaan niin oman yrityksen tiedot voivat erilaisista some-palveluista löytyä jonkun asiakkaan lataamina. Jokaisen meistä siis kannattaisi ainakin hieman kiinnostua sosiaalisesta mediasta ja tietää, mitä omasta yrityksestä siellä puhutaan. Puhuimme Katjan kanssa luennon jälkeen, että voisimme järjestää paikallisille yrittäjänaisille work shop -päivän, jossa näitä some-palveluja opeteltaisiin käyttämään, olisi varmasti tarpeen.



Seuraava puheenvuoro oli taiteellisempi ja käsitteli aihetta Laulun synty. Puhujana oli laulaja-taiteilija Taiska eli Hannele Kauppinen. Hän avasi meille erilaisia tilanteita, joissa lauluja on putkahtanut esiin. Kuulimme, että iloiset laulut voivat syntyä surujenkin hetkellä ja toisin päin. Laulun sanoma ei aina vastaa syntymähetken tunnetilaa. Puheenvuorossa pohdittiin myös sitä, mistä laulaminen ylipäänsä on saanut alkunsa, minkälaista ääntelyä ensimmäiset laulut on ehkä olleet. Täysin erilainen ja varsin upea puheenvuoro!




Koskapa aikatalut olivat joustavat, viimein puheenvuoro kesti vain 15 minuuttia. Sen piti allekirjoittanut itse elämäntaidonvalmentajan näkökulmasta. Aiheeksi valikoitui onnellisuutta lisäävä 3:n H:n menetelmä, joka meni lyhykäisyydessään näin: Elämän haasteiden kohdatessa hengitä ensin syvään, hyväksy tilanne sellaisenaan ja hymyile syystä tai toisesta, näin olet valmiimpi ratkaisemaan tilanteen ja selviät siitä helpommin ja vaivattomammin.



Kun luennot oli kuultu, oli aika juoda päiväkahvit ja kerätä luentojen anti yhteen. Osallistujat pohtivat joukkueisiin jaettuna, mitä oivalluksia ja ajatuksia päivän aikan syntyi. Nämä teesit ja sloganit me sitten kerättiin yhteen ja jaettiin sunnuntaiaamuna osallistujille yhteiskuvan kera tulostettuna.







Sisällä viihtymisen jälkeen oli vuorossa Amazing Levi -ohjelma, jonka Raiski Palosaari oli meille räätälöinyt. Ympäri kylää oli sijoitettu rasteja, joilla suoritettiin erilaisia tehtäviä ja nopeiten kaikista tehtävistä selvinnyt joukkue oli voittaja. Yhtenä osana ohjelmassa oli mukana myös suurin sponsorimme Toyota, jonka upeita uusia autoja osallistujat pääsivät koeajamaan. Allekirjoitanut ei päässyt mukaan rasteille vaan oli valmistelemassa illallisen ohjelmaa, mutta kylältä palasi ulkoilmassa virkistyneitä naisia silmät riemusta loistaen, ja palautteesta päätellen ohjelmanumero oli loistava!



Ennen illallista oli muutama tunti vapaata aikaa, jolloin ehdittiin hieman levähtää ja valmistautua juhlavaa illallista varten. Hullu Poro oli rakentanut minisalongin kokoustilojen läheisyyteen, johon pääsi meikattavaksi ja kammattavaksi ilman ajanvarausta ja varsin edullisesti. Aika moni hyödynsi mahdollisuuden päästä kerrankin helpolla kaunistautumisen suhteen ja illallisella nähtiin upeita meikkejä ja kampauksia.

Viikonloppu huipentui illalliseen, joka nautittiin Hullu Poron kauniissa Ravintola Taivaassa. Päivikki toivotti omasta puolestaan väen tervetulleeksi ravintolaan, kertoi Taivaan tarinan ja asetti keittiölle valtavat paineet ruuan suhteen kehuen keittiömestarinsa Antti Tuonosen lähes "maasta taivaaseen". Ja keittio lunasti lupaukset täydellisesti; ruoka oli todellakin taivaallisen hyvää!
Ennen ruokailun alkua toimitusjohtajamme Heli Järvinen toi tervehdyksensä Helsingistä kertoen, mitä tuleva vuosi on tuomassa tullessaan. Hän muistutti meitä erittäin tärkeästä asiasta, nimittäin kansalaisaloitteesta, jolla vanhempain vapaiden kulut esitetään jaettavaksi tasaisesti työnantajien kesken. Voit allekirjoittaa tuon aloitteen pannkitunnuksilla tunnistautumalla täällä.






Seuraavaksi puheenvuoron sai Toyotan edustajat Tero Kokko ja Kimmo Aho, jotka kertoivat Toytan ja Yrittäjänaisten yhteistyötaipaleesta, esittelivät hieman Rovaniemen Tojo-auton toimintaa ja etuja yrittäjänaisille, sekä suorittivat arvonnan, jossa tarjolla oli uusi hybridi-Toyota viikonlopuksi käyttöön.





Illallisen lomassa saimme nauttia ihanasta musiikkiesityksestä, josta vastasi Kittilän Talentiksikin valittu kaunis ja lahjakas Emma Kurkinen. Musiikkiesityksen ja pääruuan palkittiin myös Amazing Levi -ohjelman voittanut joukkue paikallisen korutaiteilijan Annika Anttilan hienoilla rannekoruilla. Kaikkien ohjelmaan osallistuneiden kesken arvottiin myös upea puukko, jonka Raiski lahjoitti palkinnoksi ja jonka terään oli kaiverrettu "Kevättä rinnassa". Yllätysnumerona yhdistyksemme muisti Annika Anttilan uniikeilla koruilla myös Ajon vahvoja yrittäjänaisia eli Siiriä, Sirkkaa ja Kristiinaa, jotka ovat kaikki olleet, ja Kristiina on edelleen, paikallisyhdistyksemme puheenjohtajia! Huomion arvoinen saavutus, eikö totta! Lopuksi vielä löimme ihan ranttaliksi ja pidimme pienen improvisaatio-ohjelmanumeron, joka vapautti juhlallisen ja arvokkaan tunnelman ihan uusiin sfääreihin. Todella upea ilta!














Aamulla tapasimme vielä aamupalan merkeissä, puhuimme kansalaisaloitteen merkityksestä meille kaikille, kertasimme lyhyesti viikonlopun kulkua ja valitsimme ensi vuoden Kevättä Rinnoissa -tapahtumapaikaksi Rovaniemen! Sitten oli vuorossa enää lähtöhalaukset ja heiheit. Virkistävä ja mukava viikonloppu oli tullut päätökseensä.

Kiitos kaikille osallistuneille, nähdään pian uudelleen, viimeistään ensi vuonna Rovaniemellä <3

Viikonloppua muisteli

Annika

ja sen kuvitti Heli