sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kesäkuun Visio-ilta

Niin se vain 15 naista mahtui hyvin kokoontumaan yhteen omakotitaloon viettämään kesäkuista Visioiltaamme rennoissa merkeissä. 


Allekirjoittanut oli tehnyt pikkusuolaista- ja makeaa buffatyyppisesti, jota Sini ja Kyllikki vielä täydensi omilla tuomisillaan :)






Alussa käsittelimme viime kevätkokouksesta poisjääneen toimintakertomuksen viime vuodelta, sekä puhuimme markkinoiden järjestämisestä sekä siitä, missä nyt ollaan menossa käytännön asioissa. Myös työvuoroista oli puhe ja Sinille voi kaikki halukkaat yhä vielä ilmottautua mukaan. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita! Jaoin kaikille t-paidan tilanneille paidat, joita on kiva käyttää sitten juurikin näissä yhteisissä tempauksissa. Olipa meillä myös arpajaiset, joihin Heliltä ja Kyllikiltä tuli palkintoja. Raha siitäkin tuotosta tipahtaa y-naisten tilille heti ensi viikon alussa!

Ja kun Heli on seremoniamestarina, on luvassa yleensä jotain vähän hassua ja höpsöä. Tavoittenani olikin hauskuutella ja nostattaa yhteishenkiä leikin varjolla. Tälläkertaa jaoin porukan kahteen tiimiin, jotka nimesivät itse itsensä Pallosalamiksi ja Tuulispäiksi. Luvassa oli pussihyppelyä viestimallisesti...



Sekä kananmunan kantoa samaan tyyliin!





Pesimme myös rahaa eli tiputimme kolikoita saaviin osuaksemme pohjalla olevaan lautaseen ja heitimme Airin luomaa peliä eli Amorin Nuolta.  Kaksi viimeksimainittua tulevat olemaan myös markkinoilla nähtyjä pelejä renkaanheiton ohella.





Oli kyllä oikein mukava ilta!

Sovimme seuraavasta visioillasta niin, että pidämme sen markkinamaanantaina teltanpurun ja markkinayhteenvedon ohella juurikin markkinapaikalla. Kaikki ovat tervetulleita sinne! Syödään ja juodaan mitä markkinoilta nyt jäi ja rupatellaan mukavia talkoilun lomassa.

Nähdäämpäs sitten markkinoilla, eikös juu?

Terkuin, 
Heli





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti