lauantai 15. joulukuuta 2012

Kevättä Rinnoissa 2013

Vaikka tammikuu tuntuu vielä kaukaiselta, niin h-hetki kovaa vauhtia lähestyy... Jokainen lienee saanut jo Kevättä Rinnoissa -kutsun sähköpostilla, eikös vaan? Nyt sitten kaikki ilmoittautumaan! :) 

Kevättä Rinnoissa on perinteinen Lapin alueen yrittäjänaisten tapahtuma, jonka tarkoituksena on virkistäytyä eli irroittautua arjesta hetkeksi ja verkostoitua eli tutustua toisiin yrittäjänaisiin saaden uusia ystäviä tai yhteistyökumppaneita, parhaassa tapauksessa molempia. Tänä vuonna Kittilä sai kunnian järjestää tapahtuman, joka toteutuu

 25.-27.1.2013 ja paikkana on Hullu Poro Levillä.


Tämän vuoden teemaksi muodostui "Miltä musta tuntuu" ja tämän ympärille laadimme monipuolisen ohjelman. Lauantaipäivänä kuulemme mm. tiukkaa asiaa sosiaalisen median hyödyntämisestä sekä naisen laillisista oikeuksista ja velvollisuuksista, kevyempiä puheenvuoroja naisen karismasta ja onnellisuuden avaimista, Päivikki Palosaaren päivän kuulumiset ja tähtipuhujana laulaja ja taiteilija Taiska, joka avaa Laulun syntyä. Päivä jatkuu osallistavan ohjelman merkeissä: Amazing Levi vie meitä ympäri keskustaa hauskojen tehtävien merkeissä, Toyota tuo uusia autojaan paikalle koeajettaviksi ja tarpeen tullen kuljettajakin järjestyy Toyotan puolesta, joten pääsemme ihailemaan Levin maisemia laatukyydissä. Samaan aikaan Hullu Poro -hotellin aulassa on pienet myyjäiset, joissa on mahdollista tutustua paikallisten käsityöläisten ja muiden pienten yrittäjien tuotteisiin ja hankkia vaikkapa tuliaiset kätevästi kotiväelle. Lisäksi paikalla on kampaajat ja meikkaajat, jotta voimme helposti kaunistautua illan upeaa gaalaa silmällä pitäen. Pukukoodia ei ole, voit pukeutua juuri niin upeasti kuin itsestä tuntuu. Pitkä iltapuku ei kuitenkaan ole välttämätön.


Viikonloppu huipentuu siis gaalaillalliseen Hullu Poro Areenalla. Hyvän ruuan lisäksi luvassa on mm. puheenjohtamme Heli Järvisen puheenvuoro, Kittilän Talent-kisan voittajan Emma Kurkisen lauluesitys, Kittilän Yrittäjänaisten yllätysnumero ja paikallisten yritysten valikoimaa esittelevä muotinäytös. Paikalla on myös valokuvaaja, joka ikuistaa meidät halutessamme joko yksin tai yhdessä, näin upeasta tapahtumasta jää konkreettinenkin muisto. Virallisen ohjelman jälkeen Areenan ovet avautuvat myös muille asiakkaille ja illan esiintyjänä on karismaattinen Jesse Kaikuranta!

 

Sunnuntain aamupalalla kokoamme viikonlopun annin yhteen ja päätämme seuraavan vuoden tapahtuman järjestäjäyhdistyksen. Myös edellisen illan aikana otetun valokuvan saa aamupalalta mukaansa. Sitten vielä lähtöhalaukset ja turvallista kotimatkaa!

Viikonlopun hinta on 169 euroa/henkilö sisältäen majoituksen aamupaloineen 2 hengen huoneessa, päiväohjelman, lounaan, päiväkahvit sekä upean gaalaillallisen ohjelmineen.

Kutsussa mainittiin, että tämä hinta on voimassa, kun ilmoittautuminen tulee 18. joulukuuta mennessä, mutta joulukiireistä johtuen olemme pidentäneet edullisemman ilmoittautumisen aikaa vuoden loppuun saakka! Vuoden alusta tämän paketin hinta on 199 euroa.

Mikäli et tarvitse majoitusta, hinta on 79 euroa sisältäen päiväohjelman, lounaan, päiväkahvit sekä upean gaalaillallisen ohjelmineen.

Kutsussa mainittiin, että tämäkin hinta on voimassa, kun ilmoittautuminen tulee 18. joulukuuta mennessä, mutta em. syystä olemme pidentäneet edullisemman ilmoittautumisen aikaa vuoden loppuun saakka! Vuoden alusta tämän paketin hinta on 99 euroa.


Ilmoittautuminen osoitteeseen kittilanyrittajanaiset@gmail.com ja lisätietoja puheenjohtajaltamme Kristiina Ajolta numerosta 0400 703 178. Laskutamme tammikuussa. Kerrothan mahdolliset ruoka-aineallergiat ilmoittautumisen yhteydessä.

Mahtavaa, pian nähdään isolla joukolla!!!!!

Draamaharjoituksia Pingalassa

Edellisessä tekstissä mainittiin, että pikkujouluissa aloitetut draamaharjoitukset jatkuvat tammikuussa Pingalan tiloissa Kittilässä. Näitä harjoituksia tehdään Kevättä Rinnoissa -tapahtumaa silmällä pitäen, koska suunnitelmissa on tuottaa tapahtumaan jotain hauskaa draamaa kuvaten yrittäjänaiseutta. Harjoituksilla pyrimme löytämään yrittäjänaisen sielunmaiseman ytimeen... jos se on edes mahdollista :)

Harjoituksia ohjaa ihana, yrittäjähenkinen Tiina Puljujärvi ja ohjelma on jäsenille maksutonta ja harjoittelun tavoitteena on kuvata yrittäjyyttä, naiseutta, naisyrittäjyyttä, elämää ja ennenkaikkea mukaan heittäytymistä sekä lievittää epäonnistumisen pelkoa. Pikkujouluissa huomasimme harjoittelun olevan erittäin hauskaa, joten syvällistä tavoitetta ei harjoitellessa ehdi ajatella :) Nauroimme niin, että vedet kirposivat silmistä ja posket puutuivat.

Seuraavien harjoitusten ajankohdat ovat:

keskiviikko 2.1.2013 klo 18.30
tiistai 8.1.2013 klo 18.30
tiistai 15.1.2013 klo 18.30
tiistai 22.1.2013 klo 18.30

Paikkana on Hoivahuone Pingala, osoitteessa Valtatie 32-34, Kittilässä. 

Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu. Ei ole välttämätöntä päästä joka kerralle vaan voi tulla vaikka edes yhden kerran. Ei myöskään ole pakko tulla tammikuun tapahtumaan esiintymään, tarvimme sinne vain 3 innokasta, vaan harjoituksiin voi tulla muuten vain irroittelemaan, hauskuttelemaan ja tutustumaan sekä toisiin että itseensä! 

Jos on kysyttävää niin saa kysyä Annikalta 0400 337997 tai annika@hoivahuonepingala.com 

Pikkujoulut Särkijärven Majoilla


Keskiviikkona 12.12 oli meillä Yrittäjänaisilla pikkujoulut! Bussi odotteli mukaan lähteviä K- Marketin pihassa ja määränpäänä toimi tälläkertaa uuden jäsenemme Tarja Veiston yritys Särkijärven Majat. Matka meni rattoisasti rupatellessa hyvässä hengessä ja olimme perillä ennenkuin huomasimmekaan. 

Perillä meitä odotti ihanan tunnelmallinen pihapiiri, valmiiksi katettu ruokapöytä ja mukava, reipas emäntä. Tunsimme heti olomme todella tervetulleeksi. Tarja kertoi meille oman elämänsä sekä Särkijärven Majojen historiasta, joka olikin mielenkiintoinen ja vaiherikas. Tarja yhdessä läheistensä kanssa tekee työtänsä täydellä sydämellä, hoitaen itse kaiken alusta loppuun. 


Tarjolla oli perinteinen joulupöytä pitäen sisällään mm. silliä, hauki-, ja punajuuripateeta, usemman sorttista salaattia kastikkeineen, paistettuja ahvenia, leipää, jouluiset laatikot, kinkkua, perunoita ja kastikkeita sekä perinteinen riisipuuro ja väskynäsoppa. Lisäksi oli vielä juustotarjotin kahvin kera. Ruoan emäntä oli tehnyt itse alusta loppuun, ja sen kyllä maistoi.



Ruokailun lomassa kerroimme kukin omasta taustastamme sekä yrittäjänä, että elämästämme yleensäkin. Vaikka mukana oli toisilleen ennestään tuttuja naisia, jokaisen historiasta tuli esille myös jotain uutta. Samalla tulimme pohtineeksi naisyrittäjyyttä ja sen mukanaan tuomia haasteita kuin myös etuisuuksia. Keskustelu oli vertaistukea parhaimmillaan, juuri sitä mitä yhdistykseltä kaipaammekin. 


Pitkän kaavan ruokailun jälkeen siirryimme Wanhan Pirtin puolelle, jossa vieraileva tähtemme yrittäjänaishenkinen Tiina Puljujärvi otti ohjat käsiinsä ja ohjasi meille draamaharjoituksia. Ohjelman tarkoituksena oli avata meille osallistujille yrittäjyyttä, naiseutta, naisyrittäjyyttä, elämää ja ennenkaikkea mukaan heittäytymistä sekä lievittää epäonnistumisen pelkoa. Olemme pyytäneet Tiinalta käsikirjoitusapua koskien tammikuista Kevättä Rinnoissa-tapahtumaa ja Tiina innostui ajatuksesta niin että halusi tarjota meille mahdollisuuden draamaharjoitteluun.

Kenelläkään meistä ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea tämä harjoittelu tulisi sisältämään ja olimme täysin avoimin mielin menossa mukana. Edellämainittua tarkoitusta ei harjoitusten aikana edes muistanut, koska todella heittäydyimme harjoituksien mukaan miettimättä niiden tavoitetta tarkemmin. Kaikilla oli ihan hullun hauskaa eikä naurulle meinannut tulla loppua. Kaikki uskalsivat luopua arkirooleistaan ja jokaisesta tuntui kuoriutuvan varsinainen draamakuningatar!

Tätä riemua on luvassa lisää tammikuussa Pingalan tiloissa Kittilässä, katso tarkemmat tiedot tästä.

 Ilta oli siis kaikkineen todella onnistunut ja kaikki pursuivat iloa, intoa ja energiaa. Illan emäntäkin oli niin vaikuttunut ja innostunut toiminnastamme, että aikoi kertoi upeasta energiastamme muillekkin Muonion naisyrittäjille. Eli haaveemme koko Tunturi-Lapin kattavasta Yrittäjänaisverkostosta on jälleen yhden askeleen lähempänä. Tästä on taas hyvä jatkaa kohti ensi vuotta. Yhdessä olemme enemmän!

Jälkifiilareissa tunnelmoimat Heli ja Annika <3



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujouluinen visioilta

Ensi keskiviikkona eli 12.12. on joulukuun visioilta pikkujoulujen merkeissä. Tällä kertaa menemme Särkijärven majoille ja yhteiskyyti lähtee Kittilän K-supermarketin pihalta klo 18. Ilta on omakustanteinen kuten aina ja paikassa on anniskeluoikeudet, joten omia juomia ei oteta mukaan. Ilmoittautua voi Railille numeroon 040 5894906 tai meiliosoitteeseen levideli@pp.inet.fi tai Kristiinalle numeroon 0400 703 178 tai osoitteeseen kristiina.ajo@levi.fi samoilta naisilta lisätietoa illasta muutenkin :)