lauantai 15. joulukuuta 2012

Kevättä Rinnoissa 2013

Vaikka tammikuu tuntuu vielä kaukaiselta, niin h-hetki kovaa vauhtia lähestyy... Jokainen lienee saanut jo Kevättä Rinnoissa -kutsun sähköpostilla, eikös vaan? Nyt sitten kaikki ilmoittautumaan! :) 

Kevättä Rinnoissa on perinteinen Lapin alueen yrittäjänaisten tapahtuma, jonka tarkoituksena on virkistäytyä eli irroittautua arjesta hetkeksi ja verkostoitua eli tutustua toisiin yrittäjänaisiin saaden uusia ystäviä tai yhteistyökumppaneita, parhaassa tapauksessa molempia. Tänä vuonna Kittilä sai kunnian järjestää tapahtuman, joka toteutuu

 25.-27.1.2013 ja paikkana on Hullu Poro Levillä.


Tämän vuoden teemaksi muodostui "Miltä musta tuntuu" ja tämän ympärille laadimme monipuolisen ohjelman. Lauantaipäivänä kuulemme mm. tiukkaa asiaa sosiaalisen median hyödyntämisestä sekä naisen laillisista oikeuksista ja velvollisuuksista, kevyempiä puheenvuoroja naisen karismasta ja onnellisuuden avaimista, Päivikki Palosaaren päivän kuulumiset ja tähtipuhujana laulaja ja taiteilija Taiska, joka avaa Laulun syntyä. Päivä jatkuu osallistavan ohjelman merkeissä: Amazing Levi vie meitä ympäri keskustaa hauskojen tehtävien merkeissä, Toyota tuo uusia autojaan paikalle koeajettaviksi ja tarpeen tullen kuljettajakin järjestyy Toyotan puolesta, joten pääsemme ihailemaan Levin maisemia laatukyydissä. Samaan aikaan Hullu Poro -hotellin aulassa on pienet myyjäiset, joissa on mahdollista tutustua paikallisten käsityöläisten ja muiden pienten yrittäjien tuotteisiin ja hankkia vaikkapa tuliaiset kätevästi kotiväelle. Lisäksi paikalla on kampaajat ja meikkaajat, jotta voimme helposti kaunistautua illan upeaa gaalaa silmällä pitäen. Pukukoodia ei ole, voit pukeutua juuri niin upeasti kuin itsestä tuntuu. Pitkä iltapuku ei kuitenkaan ole välttämätön.


Viikonloppu huipentuu siis gaalaillalliseen Hullu Poro Areenalla. Hyvän ruuan lisäksi luvassa on mm. puheenjohtamme Heli Järvisen puheenvuoro, Kittilän Talent-kisan voittajan Emma Kurkisen lauluesitys, Kittilän Yrittäjänaisten yllätysnumero ja paikallisten yritysten valikoimaa esittelevä muotinäytös. Paikalla on myös valokuvaaja, joka ikuistaa meidät halutessamme joko yksin tai yhdessä, näin upeasta tapahtumasta jää konkreettinenkin muisto. Virallisen ohjelman jälkeen Areenan ovet avautuvat myös muille asiakkaille ja illan esiintyjänä on karismaattinen Jesse Kaikuranta!

 

Sunnuntain aamupalalla kokoamme viikonlopun annin yhteen ja päätämme seuraavan vuoden tapahtuman järjestäjäyhdistyksen. Myös edellisen illan aikana otetun valokuvan saa aamupalalta mukaansa. Sitten vielä lähtöhalaukset ja turvallista kotimatkaa!

Viikonlopun hinta on 169 euroa/henkilö sisältäen majoituksen aamupaloineen 2 hengen huoneessa, päiväohjelman, lounaan, päiväkahvit sekä upean gaalaillallisen ohjelmineen.

Kutsussa mainittiin, että tämä hinta on voimassa, kun ilmoittautuminen tulee 18. joulukuuta mennessä, mutta joulukiireistä johtuen olemme pidentäneet edullisemman ilmoittautumisen aikaa vuoden loppuun saakka! Vuoden alusta tämän paketin hinta on 199 euroa.

Mikäli et tarvitse majoitusta, hinta on 79 euroa sisältäen päiväohjelman, lounaan, päiväkahvit sekä upean gaalaillallisen ohjelmineen.

Kutsussa mainittiin, että tämäkin hinta on voimassa, kun ilmoittautuminen tulee 18. joulukuuta mennessä, mutta em. syystä olemme pidentäneet edullisemman ilmoittautumisen aikaa vuoden loppuun saakka! Vuoden alusta tämän paketin hinta on 99 euroa.


Ilmoittautuminen osoitteeseen kittilanyrittajanaiset@gmail.com ja lisätietoja puheenjohtajaltamme Kristiina Ajolta numerosta 0400 703 178. Laskutamme tammikuussa. Kerrothan mahdolliset ruoka-aineallergiat ilmoittautumisen yhteydessä.

Mahtavaa, pian nähdään isolla joukolla!!!!!

Draamaharjoituksia Pingalassa

Edellisessä tekstissä mainittiin, että pikkujouluissa aloitetut draamaharjoitukset jatkuvat tammikuussa Pingalan tiloissa Kittilässä. Näitä harjoituksia tehdään Kevättä Rinnoissa -tapahtumaa silmällä pitäen, koska suunnitelmissa on tuottaa tapahtumaan jotain hauskaa draamaa kuvaten yrittäjänaiseutta. Harjoituksilla pyrimme löytämään yrittäjänaisen sielunmaiseman ytimeen... jos se on edes mahdollista :)

Harjoituksia ohjaa ihana, yrittäjähenkinen Tiina Puljujärvi ja ohjelma on jäsenille maksutonta ja harjoittelun tavoitteena on kuvata yrittäjyyttä, naiseutta, naisyrittäjyyttä, elämää ja ennenkaikkea mukaan heittäytymistä sekä lievittää epäonnistumisen pelkoa. Pikkujouluissa huomasimme harjoittelun olevan erittäin hauskaa, joten syvällistä tavoitetta ei harjoitellessa ehdi ajatella :) Nauroimme niin, että vedet kirposivat silmistä ja posket puutuivat.

Seuraavien harjoitusten ajankohdat ovat:

keskiviikko 2.1.2013 klo 18.30
tiistai 8.1.2013 klo 18.30
tiistai 15.1.2013 klo 18.30
tiistai 22.1.2013 klo 18.30

Paikkana on Hoivahuone Pingala, osoitteessa Valtatie 32-34, Kittilässä. 

Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu. Ei ole välttämätöntä päästä joka kerralle vaan voi tulla vaikka edes yhden kerran. Ei myöskään ole pakko tulla tammikuun tapahtumaan esiintymään, tarvimme sinne vain 3 innokasta, vaan harjoituksiin voi tulla muuten vain irroittelemaan, hauskuttelemaan ja tutustumaan sekä toisiin että itseensä! 

Jos on kysyttävää niin saa kysyä Annikalta 0400 337997 tai annika@hoivahuonepingala.com 

Pikkujoulut Särkijärven Majoilla


Keskiviikkona 12.12 oli meillä Yrittäjänaisilla pikkujoulut! Bussi odotteli mukaan lähteviä K- Marketin pihassa ja määränpäänä toimi tälläkertaa uuden jäsenemme Tarja Veiston yritys Särkijärven Majat. Matka meni rattoisasti rupatellessa hyvässä hengessä ja olimme perillä ennenkuin huomasimmekaan. 

Perillä meitä odotti ihanan tunnelmallinen pihapiiri, valmiiksi katettu ruokapöytä ja mukava, reipas emäntä. Tunsimme heti olomme todella tervetulleeksi. Tarja kertoi meille oman elämänsä sekä Särkijärven Majojen historiasta, joka olikin mielenkiintoinen ja vaiherikas. Tarja yhdessä läheistensä kanssa tekee työtänsä täydellä sydämellä, hoitaen itse kaiken alusta loppuun. 


Tarjolla oli perinteinen joulupöytä pitäen sisällään mm. silliä, hauki-, ja punajuuripateeta, usemman sorttista salaattia kastikkeineen, paistettuja ahvenia, leipää, jouluiset laatikot, kinkkua, perunoita ja kastikkeita sekä perinteinen riisipuuro ja väskynäsoppa. Lisäksi oli vielä juustotarjotin kahvin kera. Ruoan emäntä oli tehnyt itse alusta loppuun, ja sen kyllä maistoi.



Ruokailun lomassa kerroimme kukin omasta taustastamme sekä yrittäjänä, että elämästämme yleensäkin. Vaikka mukana oli toisilleen ennestään tuttuja naisia, jokaisen historiasta tuli esille myös jotain uutta. Samalla tulimme pohtineeksi naisyrittäjyyttä ja sen mukanaan tuomia haasteita kuin myös etuisuuksia. Keskustelu oli vertaistukea parhaimmillaan, juuri sitä mitä yhdistykseltä kaipaammekin. 


Pitkän kaavan ruokailun jälkeen siirryimme Wanhan Pirtin puolelle, jossa vieraileva tähtemme yrittäjänaishenkinen Tiina Puljujärvi otti ohjat käsiinsä ja ohjasi meille draamaharjoituksia. Ohjelman tarkoituksena oli avata meille osallistujille yrittäjyyttä, naiseutta, naisyrittäjyyttä, elämää ja ennenkaikkea mukaan heittäytymistä sekä lievittää epäonnistumisen pelkoa. Olemme pyytäneet Tiinalta käsikirjoitusapua koskien tammikuista Kevättä Rinnoissa-tapahtumaa ja Tiina innostui ajatuksesta niin että halusi tarjota meille mahdollisuuden draamaharjoitteluun.

Kenelläkään meistä ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea tämä harjoittelu tulisi sisältämään ja olimme täysin avoimin mielin menossa mukana. Edellämainittua tarkoitusta ei harjoitusten aikana edes muistanut, koska todella heittäydyimme harjoituksien mukaan miettimättä niiden tavoitetta tarkemmin. Kaikilla oli ihan hullun hauskaa eikä naurulle meinannut tulla loppua. Kaikki uskalsivat luopua arkirooleistaan ja jokaisesta tuntui kuoriutuvan varsinainen draamakuningatar!

Tätä riemua on luvassa lisää tammikuussa Pingalan tiloissa Kittilässä, katso tarkemmat tiedot tästä.

 Ilta oli siis kaikkineen todella onnistunut ja kaikki pursuivat iloa, intoa ja energiaa. Illan emäntäkin oli niin vaikuttunut ja innostunut toiminnastamme, että aikoi kertoi upeasta energiastamme muillekkin Muonion naisyrittäjille. Eli haaveemme koko Tunturi-Lapin kattavasta Yrittäjänaisverkostosta on jälleen yhden askeleen lähempänä. Tästä on taas hyvä jatkaa kohti ensi vuotta. Yhdessä olemme enemmän!

Jälkifiilareissa tunnelmoimat Heli ja Annika <3



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujouluinen visioilta

Ensi keskiviikkona eli 12.12. on joulukuun visioilta pikkujoulujen merkeissä. Tällä kertaa menemme Särkijärven majoille ja yhteiskyyti lähtee Kittilän K-supermarketin pihalta klo 18. Ilta on omakustanteinen kuten aina ja paikassa on anniskeluoikeudet, joten omia juomia ei oteta mukaan. Ilmoittautua voi Railille numeroon 040 5894906 tai meiliosoitteeseen levideli@pp.inet.fi tai Kristiinalle numeroon 0400 703 178 tai osoitteeseen kristiina.ajo@levi.fi samoilta naisilta lisätietoa illasta muutenkin :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Anique


Olen Annika Anttila, Tmi Anique, sivutoiminen pienyrittäjä ja käsityöläinen. Teen koruja, joilla haluan ilahduttaa. Aniquen korut ovat yksilöllisiä, ja valikoima vaihtuu ja kasvaa ajan kanssa. Koen hiljaista ylpeyttä, nöyryyttä ja kiitollisuutta nähdessäni jonkun ihmisen kantavan tekemääni korua ihan tavallisena päivänä. Haluaisin niiden antavan kantajalleen arkeen lisäväriä ja palasen juhlaa. Tervetuloa tutustumaan korumaailmaani ja nauttimaan verkkokauppaani www.anique.fi.

Olen yli kolmikymppinen pienten lasten äiti. Olen aina ollut luova, ja erehdyksen ja onnistumisen kautta olen löytänyt oman kykyni toteuttaa ideoitani rakkaudestani koruihin. Korut ovat omanlaisiansa kuten tekijänsäkin. Luovuus niiden tekemiseen kumpuaa arjen iloista ja haasteista. Värimaailma vastaa käsitystäni kauniista tavasta yhdistää mustaa ja hopeaa ja pronssia vahvoihin väreihin. Korut ovat tehtyjä hopeoidusta korumetallista tai pronssinvärisestä korumetallista.



 

torstai 15. marraskuuta 2012

Tuuli Toivanen


KRT-YHTIÖT OY

Vuonna 1986 perustettu KRT-Yhtiöt Oy LKV on Lapin lomakohteisiin erikoistunut
perheyritys. Yrityksen toimenkuvaan kuuluu isännöinti, kiinteistönvälitys, vuokravälitys, rakennus/remontointi, kiinteistöhuolto ja monet muut oheispalvelut. Koko paketti saman katon alta.

Olemme myös 1/6 järjestelmäisen loma-asumisen kehittäjä ja asiantuntija. KRT:n omana "lippulaivana" toimii 1/6 osake järjestelmä "OmaLomaOsake – vaivatonta asua ja omistaa" mikä tarjoaa osakkeen omistajille kattavan talohuoltopalvelun, isännöinnin sekä turvallisen kanavan vuokrata omistajien vapaaksi jääviä viikkoja. OmaLomaOsake järjestelmän piirissä on Levillä lähes 130 huoneistoa ja 700 osakkeen omistajaa.

KRT:n toimistot löytyvät Leviltä ja Tampereelta.

Yhteystiedot:

Tuuli Toivanen
KRT-Yhtiöt Oy
Keskuskuja 3B
FI-99130 Sirkka - Levi
Tel. +358 (0)40 5862800
+358 (0)400 155120
Fax. +358 (0)16 537630
info@krt.fi
www.krt.fi




keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Visiointia Hillen luona

Oltiin tänä iltana Hillen luona viettämässä marraskuun visioiltaa. Paikalla oli pieni, mutta energinen porukka ja juttua riitti sekä asiasta että sen vierestä :) Saatiin tehtyä kaikille yritysesittelyt tänne blogiin ja jokainen myös näki, miten tätä blogia päivitetään, joten kukin voi laajentaa omaa esittelyään sitten ajan ja ajatuksen kanssa. Samalla lähetinkin kaikille, ketä sähköpostilistallamme on, tunnukset blogin päivittämistä varten, jotta jokainen voi lisätä omat tietonsa blogiin. Jos tuntuu ettei osaa päivitystä itse tehdä, niin edelleenkin tietonsa saa lähettää vaikkapa mulle meilillä osoitteeseen annika@hoivahuonepingala.com niin minä lisään sitten :)

Puhuimme myös lähestyvästä Jouluyö-tapahtumasta, joka on perinteisesti 5.12. Yrittäjänaiset osallistuvat tapahtumaan järjestäen torille puuroa, makkaraa ja glögiä. Sinne tietysti tarvitaan talkoolaisia touhuamaan. Partiolaisetkin ovat lupautuneet auttelemaan Yrittäjänaisia, joten kukaan ei tästä varmasti ylikuormitu vaan tulee hauska, yhteisöllinen tapahtuma :) Loukusan Minna lupautui syyskokouksessa organisoimaan Jouluyötä meidän osalta, joten Minna varmaan kutsuu vapaaehtoisia koolle, kunhan kotiutuu reissusta, ehkäpä jo ensi viikolla? Ilmoitellaan siitä tarkemmin.

Lisäksi juttelimme joulukuun visioillasta, joka olisi näillä näkymin 12.12. keskiviikkona. (Hei mikä päivämäärä 12.12.2012... !) Raili kysyy meille paikkaa, joka ilmoitetaan heti kun se varmistuu. Tuon illan ohjelmassa on pikkujoulumeininkiä sekä vähän erilaista touhua, eli draamaharjoituksia! Nimittäin, olemme suunnitelleet Kevättä rinnoissa -tapahtumaan pieniä näytelmäpätkiä, joihin pyysimme Puljujärven Tiinalta käsikirjoitusapua. Tiina toivoikin sitten tapaavansa meidät ja saavansa tehdä hieman harjoituksia meidän kanssa, päästäkseen sisään yrittäjänaisen mielenmaisemaan :) Teemanahan Kevättä rinnoissa -tapahtumassa on "Miltä musta tuntuu", ja siihen käymme sitten harjoitusten kautta käsiksi. Varmasti hauska ilta tiedossa! Ketään ei pakoteta lavalle tammikuun tapahtumassa, mutta tähän visioillan draamaharjoitteluun saa osallistua kuitenkin.

Muilta osin Kevättä rinnoissa (25.-27.1.2013) etenee siinä vaiheessa, että ohjelma on laadittu ja kutsut odottavat postitustaan. Upea ohjelma saatiin aikaan ja uskon, että Lapin naiset ilmoittautuvat mukaan riemumielin. Viikonlopun aikana on luvassa tiukkaa asiaa mm. somen (eli facebook, twitter jne.) hyödyntämisestä ja naisen laillisista oikeuksista mm. avo- ja avioliitossa, kevyempiä puheenvuoroja onnellisuudesta ja naisen karismasta sekä nimekkäänä puhujana Taiska (!), joka luennoi aiheella "Laulun synty". Ohjelmassa on myös osallistavaa tekemistä Amazing Race Levi :n merkeissä, Toyotan uusien autojen koeajoa, meikkausta ja kampausta ammattilaisten toimesta... Ja viikonloppu huipentuu gaalaillalliseen Hullu Poro Areenalla, jonka ohjelmassa on musiikkia, muotinäytös ja kaikkea muuta ihanaa. Lisään ohjelman tänne lähipäivinä, niin tekin näette tarkemmin, mitä on tiedossa. Myös hintatiedot saatte mahd. pian. Isoja sponsoreita on saatu mukaan, mutta ajattelimme vielä kerätä paikallisilta yrityksiltä pieniä (50-150 euroa) sponsorointeja siten, että jokainen meistä ottaa muutaman yrityksen kysyttäväkseen... palataan tähän vaikkapa tuolla joulukuun visioillassa, tai ehkä meilillä jo aikaisemmin.

Tässäpä ne asiat, mitä päälimmäiseksi jäi mieleen tästä illasta. Rupateltiin me varmasti muutakin, toiset saavat täydentää, jos unohdin jotain olennaista. Kirjoitellaanpa jatkossakin tänne blogiin kaikesta mitä yhdistyksen merkeissä tapahtuu niin kaikki pysyy kartalla, vaikkei joka paikkaan mukaan pääsisikään. Hallituksen jäsenenetkin voisivat kirjoitella pääpiirteitä kokouksista niin me hallituksen ulkopuolella olevat tiedettäis, mitä on meneillään, vai mitä? Ei tietty mitään salassa pidettäviä asioita, mutta ei sellaisia taida meidän toiminnassa paljon ollakaan?

Suokaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, en jaksa oikolukea :)

Visioillan tunnelmista kirjoitteli

Annika <3

P.S. Huomaattehan, että tähän tekstiinkin voi jättää kommentteja, voimme siis käydä keskustelua ihan täällä blogissakin...

Kristiina Ajo


Mökkihuolinta, vuokraus, kiinteistönhoito, catering- ja kuljetusvälitys Levin alueella.

Sinikka Kivelä

Toimin yrittäjänä Ounas-Kalusteessa puolisoni kanssa. Liikkeessämme on Laulumaan ja Stemman edustus ja tilauksesta toimitamme muidenkin valmistajien tuotteita. Meiltä saa myös kasaus- sekä kuljetuspalvelua. Tarjoamme Kittilän Yrittäjänaisille -10% normaalihintaisista tuotteista sekä ilmaisen kuljetuspalvelun Levin ja Kittilän alueelle.

Toimimme osoitteessa Valtatie 21, 99100 Kittilä, puhelinnumero 016 643370

Aukioloajat ma-pe 9-17 ja la 9-14



Raili Ylläsjärvi

Raili Ylläsjärvi            LeviDeli                   www.levideli.fi    tel.040 5894906

LeviDeli tarjoaa catering-palveluja ( aamiaisista juhlaillallisiin ) pieniin ja isoihin tilaisuuksiin . Järjestät vaivattomasti avullamme esim. asiakastilaisuudet , henkilökuntaruokailut ja perhejuhlat . Keskitymme siihen, mitä parhaiten osaamme: herkulliseen ja maittavaan ruokaan joka on valmistettu ensiluokkaisista, lähialueen raaka-aineista.


Hille Kuusisto

PEAK LAPLAND - Elämyksiä tavallisen yläpuolella!

Näe kesällä ja talvella upeat maisemat Levin huipulta Länsi-Lapin tuntureille tai hemmottele itseäsi Lappi A´la Carte herkuilla ja Levin huippuesiintyjillä.


Näköalaravintola Tuikku on Levin alkuperäisin ja vanhin tunturissa toimiva ravintola. Keväällä jälkihiihdot houkuttelevat nauttimaan maisemista ja hauskan pidosta!

Yhteystiedot:
hille.kuusisto@tuikku.fi
puh. 0400-959 699
www.peak.fi

Tuikkutalvi.jpg

Anne Suojanen

Erämiehen Pitopalvelu, ateriapalvelut Levin alueen mökkeihin. Nettisivut osoitteessa www.levi.fi/eramies ja sähköpostiosoite on eramiehen.pitopalvelu@eramies.inet.fi Tiedustelut numerosta 0400 393140

torstai 1. marraskuuta 2012

Sini Muhonen

Olen liittynyt ihan äsken Kittilän Yrittäjänaisiin. Olen Hyvinkäältä
niin sanotusti junantuoma yrittäjä. Oma yritykseni Parturi-Kampaamo
Dublee joka on toiminut vuodesta 2010..Niin kuin liikeen nimi kertoo
teen kampaajan ja parturin töitä, sekä miehille että naisille. Teen
myös intialaista päänhierontaa, kulmien ja ripsien värjäyksiä ja
meikkauksia. Yritykseni on avoinna sopimuksen mukaan Ma-La välisenä
aikana. Minulle voit tulla ajanvarauksella (040 519 49 88) tai
koittaa onneaan kävelemällä suoraan sisään. Liikeeni sijaitsee
osoitteessa Valtatie 2-4 Kittilän kirkonkylällä. Hyväonniset pääsevät jopa heti
penkkiin. Lisätietoja löydät www.parturi-kampaamodublee.com



 
 
 


tiistai 30. lokakuuta 2012

Syyskuun visioilta Korpimarjassa

Vietimme syyskuussa kuukausittain pidettävän Visioillan Hotelli Korpimarjassa, Kittilän tuoreimmassa kylässä eli Kirjanselkämaassa. Onhan tuo paikka ollut siellä piiiitkäään, mutta nyt se vasta sai oman nimen ja kyläkyltinkin. No, se nyt ei liittynyt meihin yrittäjänaisiin mitenkään, mutta tulipa kerrottua :)

Korpimarjan visioillassa allekirjoittanut hyödynsi uutta ammattitaitoaan valmentajana ja valmennuksellisin keinoin kirkastimme yrittäjänaisten yhdistyksen tavoitteita ja tarkoitusta. Mietimme yhdessä miksi yhdistys on niin vahva ja hyvä, miksi kukin osallistuu toimintaan eli mikä oma motiivi on, mikä toiminnassamme on kaikkein tärkeintä, mihin suuntaan haluamme kehittyä. Sanoisin, että oli erittäin antoisa parituntinen ja innostus vain kasvoi ja kasvoi illan edetessä.

Kittilän yrittäjänaiset on vahva yhdistys pitkän ja hyvän historiansa ansioista, meillä on siis vankka kivijalka, jolta ponnistaa. Tuota vuosien saatossa kasvanutta mainetta haluamme jatkossakin vaalia. Vapaamuotoisten tapaamisten tärkeintä antia ovat mm. kuulumisten vaihtaminen, vertaistuki, uusien asioiden oppiminen, ja hyvä ruoka ja juoma :) Olemme energisiä, iloisia ja aikaansaavia, ja tapaamme toisiamme mielellämme huolimatta yrittäjän kiireistä. Haluamme jatkossakin näkyä ja kuulua Kittilän kyläkuvassa olemalla mukana kylän tapahtumissa esim. markkinoilla ja jouluyössä, osallistumalla erilaisiin hyväntekeväisyysjuttuihin, (kuten tuo vanhainkodin tapahtuma), järjestämällä omia tempauksia, jakamalla stipendejä ansiokkaille opiskelijoille jne. Mietimme myös mahdollista laajenemista koko Tunturi-Lapin yrittäjänaisten yhdistykseksi. Onhan iskulauseemmekin "Yhdessä olemme enemmän". Jopa kansainvälitsymisestä puhuttiin, voisimme tehdä tutustumismatkoja vaikkapa naapurimaiden naisyrittäjien yrityksiin ja yhdistyksiin, ja miksei kauemmaskin.

Siinäpä tiivistettynä se, mitä saimme yhdessä pohdittua. Tämän "ankaran" valmennusosuuden jälkeen pääsimme nauttimaan Korpimarjan illallista. Ruokalistalla oli ihanaa kermaista ja yrttistä alkukeittoa, pääruuaksi yrttikanaa tai paistettua siikaa (muistankohan tuon kalan vielä oikein?) sekä kasviksia, salaattia, kermaperunoita, huikean hyvää itseleivottua yrttileipää, ja lopuksi vielä marjapiirakkaa ja jäätelöä sekä kahvia tai superhyvää yrttiteetä. Kyllä oli kuulkaa hyvää, ja paljon! Kiitos Marja-Tertulle ja Eerolle! Navat pinkeinä vaapuimme pimeään syysiltaan ja kohti kotia iltamyöhäisellä. Hauska ilta, näitä lisää kiitos <3

Muisteli ja kirjoitteli
Annika

P.S. Jos Helillä tai Kristiinalla on valokuvia illasta, niin vois lisätä :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Yrittäjänaiset vanhainkodilla


Henkiikö Ry tarjosi Kittilän Vanhainkodin asukkaille, asukkaiden omaisille sekä hoitohenkilökunnalle  vanhustenviikon päätteeksi 13.10 kolmen ruokalajin päivällisen. Me Kittilän Yrittäjänaiset Suojasen Annen johdolla toteutimme sen Annen keittiössä. Osa talkoolaisista oli mukana valmistamassa ruokaa  ja osa tarjoilupuolella sitten paikanpäällä. Osa molemmissa. Paljon oli porukkaa kuitenkin lähtenyt mukaan mukavaan tempaukseen ja kaikilla tuntui aidosti olevan kivaa. Mikäs sen kivempaa!

Iloista porinaa kuului pöydistä. Taustalla pianoa soitteli sekä yhteislaulua veti Alatörmäsen Elina.
Alkuruokia - jee!!!




Iloista porukkaa se oli myös keittiössäkin :). Tässä tuunataan jälkiruokapannacottia. Ylemmässä Airi blokkaamassa.


Helin ja Sannan työkengät sointuivat miljööseen.

Mukava tempaus kaiken kaikkiaan. Oli puhetta ilmeisesti että tempaus järjestettäisiin ensi vuonna taas uudestaan!!


y-naisten plsta, Heli Alatalo

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Uusi blogi avattu

Tervetuloa Kittilän Yrittäjänaisten uuteen blogiin! Täältä löydät jatkossa (toivottavasti) kaikkien jäsentemme yhteystiedot ja yritysten toiminnan kuvaukset. Blogi on tarkoitettu meidän yrittäjänaisten yhteiseksi tiedonvälityskanavaksi ja verkostoitumisen välineeksi, ei niinkään asiakkaidemme käyttöön tai markkinointiin. Huomaattehan, että näihin blogiteksteihin voi jättää kommentteja, jolloin blogi toimii myös keskustelufoorumina.

Kaikki halukkaat jäsenet voivat saada tunnukset, joilla blogia voi päivittää. Kaikkien ei suinkaan tarvitse itse osata päivittää sivuille tietoja vaan apua löytyy tarvittaessa. Eli jokaisen tiedot sivuille saadaan laitettua yhteisvoimin :)

Toivottavasti blogi tavoittaa jäsenemme ja saamme tästä hyvän työkalun yhdistyksemme toiminnan tukemiseen.

Terveisin Annika ja Heli

Annika Takalokastari

Olen tuore Kittilän Yrittäjänaisten jäsen ja melko tuore yrittäjäkin, varsinaisesti toimintani alkoi syksyllä 2011, vaikka toiminimi on ollut olemassa vuodesta -08. Yritykseni on Kittilän kirkonkylällä toimiva Hoivahuone Pingala, joka tuottaa hyvän olon palveluita sekä keholle että mielelle.

Kehon hyvänolon palveluita ovat intialaiset hierontahoidot, reikihoito, kasvohoito, ripsipidennykset jne. Mielen hyvinvointia tukee elämäntaidonvalmennus, jota voi hyödyntää sekä yksityishenkilöt että yritykset ja yhteisöt. Kaikkia näitä palveluita esitellään tarkemmin nettisivuillani, jotka löydät täältä.

Heli Alatalo



Olen toiminut 3 vuotta Kittilän Yrittäjänaisten jäsenenä, joista viime vuoden aktiivisena. Minulla on ollut jo viiden vuoden ajan pieni kahvio terveyskeskuksen aulassa, Helin Kanttiini, joka on avoinna arkisin klo 8->. Siellä suunnittelen, toteutan ja myyn tuotteeni, joita ovat mm. voileivät, suolaiset piirakat, pullat, leivokset, kuivakakut, pikkuleivät ja salaatit. Näitä saa myös räätälöitynä paketteihin esimerkiksi kokousia tai juhlia varten. Lisäksi erikoisuuteni on teemalliset täytekakut, jotka teen alusta asti itse käsin koristeita myöten. Katso lisää tekemiäni töitä nettisivuiltani, joille pääset tästä.